tagline

Reseptejä omaan ja muiden käyttöön
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. tammikuuta 2015

Porkkanatahinikeitto



Chocochili-ruokablogin kirjoittaja Elina Innanen on julkaissut kirjan Vegaanin keittiössä, jonka kävin hakemassa näin vegaanihaasteen aluksi kirjastosta. Hetken kirjaa selailtuani, totesin, että tämä menee kyllä joululahjatoivelistalle.

Päätin kokeilla todella maukkaalta kuulostavaa porkkanatahinikeittoa. Koska kaikkia aineksia ei löytynyt jääkaapista, lisäsin porkkanan tilalle perunoita ja paprikajauheen sijaan pipiiä. Koristeluun en käyttänyt rucolaa vaan auringonkukansiemeniä ja kevätsipulia. Vaikka tämä oli hyvää tälläisenään suosittelen kokeilemaan alkuperäistä ohjetta, koska varmastikin maut pääsevät oikeuksiinsa vasta siinä versiossa.

Paahdetut porkkanat
1 kg porkkanoita
1/2 dl öljyä
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria

Muut ainekset
2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
7 dl kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunan mehu
suolaa

Lisäksi
Tahinia ja rucolaa koristeluun


  1. Kuori ja leikkaa porkkanat
  2. Sekoita mausteet öljyssä ja pyörittele porkkanat siinä
  3. Levitä porkkanat uunipellille ja paahda 15min. 225 asteessa
  4. Sillä välin huuhtele linssit, ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä.
  5. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
  6. Murskaa korianterin siemenet morttelissa
  7. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja lisää siihen mausteet. Kuullota, kunnes mausteita alkaa irrota tuoksua ja lisää sitten sipulit ja valkosipulit. 
  8. Kuullota pari minuuttia sipuleita.
  9. Lisää sitten linssit ja porkkanat
  10. Nosta kattila liedeltä ja sekoita tahini keittoon.
  11. Soseuta
  12. Lisää tarvittaessa vettä, kunnes keiton koostumus on sopiva.
  13. Mausta sitruunamehulla.
  14. Kiehauta keitto vielä kuumaksi. Annostele sitten kulhoihin ja koristele. 

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Couscous


Tämä resepti on sovellettu Safkaa-kirjan ohjeesta.

1. keltainen paprika
1 punainen paprika
1 punasipuli
2 sitruunaa (toisesta mehu, toisesta koristeeksi tarjoiluun)
2 valkosipulinkynttää
1/2 chiliä
4 1/2 dl vettä
1 1/2 tl suolaa
4 dl couscousia
runsas 1 dl oliiviöljyä


  1. Pilko paprikat ja punasipuli kuljoon, puristan yhden sitruunanmehu päälle ja jätä maustumaan.
  2. Laita kattilaan n. 1 rkl oliiviöljyä ja lisää sinne hienonnettu valkosipuli ja chili. Freesaa pieni hetki.
  3. Lisää vesi ja suola. Kiehauta ja anna kiehua pari minuuttia. 
  4. Siirrä kattila pois liedeltä ja kaada couscousit mukaan kattilaan. Sekoita ja anna turvota 5- 10 minuuttia kannen alla.
  5. Sekoita paprikat ja punasipuli sitruunamehuineen. maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
  6. Sekoita joukkoon 1 dl oliiviöljyä ja ripottele halutessasi pinnalle tuoreita yrttejä. 
Tarjoa lampaanlihan tai grilliherkkujen kanssa. Itse nautin tätä piknikillä ja kasvispihvien kanssa.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kasvislinssikeitto



Puoli kiloa porkkanoita
Kaksi keskikokoista perunaa
Pieni sipuli
1 dl vihreitä linssejä
1 dl punaisia linssejä
maustettua ruokakermaa
vettä
kasviliemikuutio


  1. Pese ja kuori porkkanat, sipuli ja perunat. Pilko ne ja heitä kattilaan,
  2. Mittaa ja huuhtele linssit ja laita kattilaan.
  3. Laita kattilaan vettä sen verran, että ainekset peittyvät.
  4. Lisää kasvisliemikuutio.
  5. Keitä noin 25min.
  6. Lisää maustettu ruokakerma. Itse käytin tällä kertaa mustapekkakermaa.
  7. Ota liedeltä ja soseuta.
  8. Nauti ruisleivän kera. Jos haluat lisää proteiinia, niin laita mukaan raejuustoa.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Banaaniletut mustikoilla


Muussaa banaani ja riko siihen muna. Paista seos pannulla. Tästä määrästä tulee 2-3 lettua. Tarjoile hunajan ja marjojen kera.

Ohje: SOKERILAKKO

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tonnikalamättö



Maun mukaan makaronia
Purkki tonnikalaa
50g aurajuusto
3 tl pestoa

Keitä makaronit. Siivilöi makaronit. Lisää tonnikala, pesto ja aurajuusto. Sekoita. 

Pestobroileri



250g Maustamatonta broilerinsuikaleita
150g herkkusieniä
1 Paprika
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 tl pestoa
loraus sitruunamehua

Paista pannulla öljyssä leikatut kasvikset ja broilerinsuikaleet. Mausta sitruunamehulla ja pestolla. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sitruunainen kikherne-pinaattipasta


1 annos
50g täysjyväpastaa
1/2 rkl öljyä
1/2 pienestä sipulista
2 valkosipulikynttä
1 dl valutettua kikhernettä purkista
1 tl auringonkukansiemeniä
40g pinaatinlehtiä
3 rkl sitruunanmehua
1/2 sitruunan raastettua sitruunan kuorta
suolaa ja pippuria

Lisäksi:
5-6 tuoreen basillikan lehteä
1 1/2rkl kevyttä ranskankermaa


  1. Keitä ja valita pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Kuullota sillä aikaa öljytilkassa sipuli, murskattu valkosipuli, valutetut kikherneet sekä auringonkukansiemenet. 
  3. Kuumenna pari minuuttia ja lisää pinaatti. 
  4. Kääntele sekaisin ja lisää lopuksi valutettu pasta.
  5. Mausta annos sitruunamehulla, sitruunan raastetulla kuorella, suolalla ja mustapippurirouheella.
  6. Nauti silputulla basillikalla ja suolalla maustetun ranskan kerman kera.
Lähde: Me Naiset. Kilot veks! 2014


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Nuudelimättö



  1. Paista öljyssä chiliä, valkosipulia ja sipulia oman maun mukaan
  2. Pilko sekaan kasviksia oman maun mukaan. Esimerkiksi porkkanaa, kesäkurpitsaa ja herkkusieniä.
  3. Lisää proteiininlähde esimerkiksi valkoinen papu. 
  4. Keitä nuudelia kaksi pussillista. Säästä maustepussit myöhemmäksi.
  5. Siivilöi nuudelit ja laita pannulle. Riko mukaan pari kananmunaa.
  6. Nyt on maustamisen aika. Heitä mukaan nuudelimausteet ja soijakastiketta yms. oman maun mukaan. Sekoita.
  7. Parhaimmillaan mättö on, kun annat sen hautua kannen alla jonkin aikaa.