tagline

Reseptejä omaan ja muiden käyttöön
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. joulukuuta 2014

Pätkiskakku



Sain joululahjaksi myös pussilisen pätkistä. Tietäähän, mitä siitä sitten tulee: Pätkiskakku!

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
2tl leivinjauhetta
3-4rkl kaakaojauhetta
150g sulaa voita tai margariinia
2dl maustamatonta jugurttia tai kermaviiliä
1 pussi tai 6 patukkaa pätkistä
3 munaa

Vuoan voiteluun rasvaa ja korppujauhoja


  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
  2. Sillä aikaa, kun sulatat voin, voitele ja korppujauhota vuoka.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään
  4. Sekoita loputkin aineet kunnolla keskenään, muttet tarvitse kuitenkaan tehosekoitinta.
  5. Kaada taikina vuokaan
  6. Paista noin 40 minuuttia


Ohje täältä

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Hermanni


1. päivä
Saat Hermannin. Laita se isoon astiaan huoneenlämpöön ja peitä liinalla.
2. päivä
Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.
3. päivä
Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.
4. päivä
Hermannilla on nälkä, anna sille
2,5dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
2,5dlsokeria
2,5dlmaitoa
5. päivä
Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.
6. päivä
Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.
7. päivä
Hermannilla on taas nälkä, anna sille sama annos kuin 4. päivänä. Jaa taikina 4 osaan ja sinulle jää yksi osa. 3 muuta menee ystävillesi.
8. päivä
Hermanni saa nyt viimeisen kerran ruokaa:
2,5dlsokeria
150gpehmeää margariinia
3kananmunaa
1tlsuolaa
2tlleivinjauhetta
3,5dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
200grusinoita tai pähkinöitä
2tlkanelia
Paista rengasvuoassa, 170-asteisen uunin alaosassa noin 60 minuuttia.
Hermanni on luonnollisesti kohoava taikinajuuri. Anna Hermanni 7. päivänä ystävillesi. Älä säilytä Hermannia jääkaapissa, se ei pidä siitä.
Olen laittanut osan juuresta pakastimeen ja se on lähtenyt hyvin uudestaan käymään, kun sen sulattaa.