tagline

Reseptejä omaan ja muiden käyttöön
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vege. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vege. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kaalilaatikko



Tällä ohjeella tehdyllä ruualla söimme useamman päivän ja ruokimme monta muutakin nälkäistä suuta. Tämä ohje on Vegaanihaaste-sivustolta. Itselläni ei ollut kaapissa noin paljoa kaalia, joten lisäsin pari porkkanaa ja yhden ison punajuuren. En keittänyt kaalia niin pitkään, jolloin kaalista tuli mukavan rapsakkaa.

  • 2 dl esikypsytettyjä kokonaisia ohrasuurimoita 
  • 1 l vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2 sipulia
  • 700 g keräkaalia
  • 2 dl soijarouhetta (+ 1,5 dl vettä turvottamiseen)
  • 2 dl soijakermaa
  • 0,5 dl siirappia
  • suolaa
  • meiramia
  • valkopippuria

Päälle:
  • margariininokareita

  1. Keitä ohrasuurimoita kasvisliemessä 30 min. 
  2. Silppua sillä aikaa sipulit ja kaali. 
  3. Lisää kaalisilppu ohrasuurimoiden joukkoon ja kääntele seosta vielä 10 min, niin että kaali hieman pehmenee ja painuu kasaan. 
  4. Lisää sipulisilppu, vedessä turvotettu soijarouhe, kerma sekä mausteet. 
  5. Laita seos voideltuun uunivuokaan, vuole päälle muutama margariininokare ja paista 170 asteessa noin 50 minuuttia.


Ohje Vegaanihaaste.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Porkkanatahinikeitto



Chocochili-ruokablogin kirjoittaja Elina Innanen on julkaissut kirjan Vegaanin keittiössä, jonka kävin hakemassa näin vegaanihaasteen aluksi kirjastosta. Hetken kirjaa selailtuani, totesin, että tämä menee kyllä joululahjatoivelistalle.

Päätin kokeilla todella maukkaalta kuulostavaa porkkanatahinikeittoa. Koska kaikkia aineksia ei löytynyt jääkaapista, lisäsin porkkanan tilalle perunoita ja paprikajauheen sijaan pipiiä. Koristeluun en käyttänyt rucolaa vaan auringonkukansiemeniä ja kevätsipulia. Vaikka tämä oli hyvää tälläisenään suosittelen kokeilemaan alkuperäistä ohjetta, koska varmastikin maut pääsevät oikeuksiinsa vasta siinä versiossa.

Paahdetut porkkanat
1 kg porkkanoita
1/2 dl öljyä
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria

Muut ainekset
2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
7 dl kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunan mehu
suolaa

Lisäksi
Tahinia ja rucolaa koristeluun


  1. Kuori ja leikkaa porkkanat
  2. Sekoita mausteet öljyssä ja pyörittele porkkanat siinä
  3. Levitä porkkanat uunipellille ja paahda 15min. 225 asteessa
  4. Sillä välin huuhtele linssit, ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä.
  5. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
  6. Murskaa korianterin siemenet morttelissa
  7. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja lisää siihen mausteet. Kuullota, kunnes mausteita alkaa irrota tuoksua ja lisää sitten sipulit ja valkosipulit. 
  8. Kuullota pari minuuttia sipuleita.
  9. Lisää sitten linssit ja porkkanat
  10. Nosta kattila liedeltä ja sekoita tahini keittoon.
  11. Soseuta
  12. Lisää tarvittaessa vettä, kunnes keiton koostumus on sopiva.
  13. Mausta sitruunamehulla.
  14. Kiehauta keitto vielä kuumaksi. Annostele sitten kulhoihin ja koristele. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Minun vegeversioni avocadopastasta


Minun herkkuani on ollut Safkaa-kirjan avocadopasta, siitä saakka, kun sitä tajusimme kokeilla pari vuotta sitten. Alkuperäisesn avokadopastan reseptin löydät täältä ja vegaanisen ohjeen löydät täältä. Tämä on minun sovellukseni, jonka tein sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Ei tämä tietenkään samalta maistunut, kun sitrus ja juusto puuttuivat, mutta hyvää oli kuitenkin. Tästä annoksesta söi kolme ihmistä päivän ajan.

2 pehmeää avokadoa
2 valkosipulin kynttä
1 punainen kuivattu chili siemenineen
Ruskeita papuja
1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 dl pastan keitinvettä
Pastan keittämiseen
400 g haluamaasi pastaa 
kasvislientä
loraus oliiviöljyä

  1. Pilko kulhoon valkoisipulia. 
  2. Pilko joukkoon chili. Lisää suola, mustapippuri ja oliiviöljy. 
  3. Halkaise avokadot, poista kivet ja kuutioi avokado kuorissaan, koverra sen jälkeen sisus kulhoon. 
  4. Lisää kulhoon ruskeat pavut. 
  5. Keitä pasta runsaassa vedessä, joka on maustettu oliiviöljyllä ja suolalla. Ota talteen keitinvedestä noin desin verran ja lorauta kastikkeen joukkoon. 
  6. Valuta pasta ja lisää avokadokastikkeen joukkoon. 
  7. Sekoita ja tarjoile heti.



keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hernerouhepihvit


Tämä resepti on napattu Myssyfarmin hernerouhepussin takaa.

2 dl hernerouhetta
2 dl ohrahiutaleita (itse käytän neljänviljanhiutaleita)
4 dl kasvislientä
4 dl juuresraastetta
1 sipuli
(2 valkosipulin kynttä)
2 rkl rypsiöljyä
Yrttejä ja suolaa


  1. Kiehauta kasvisliemi ja lisää siihen hernerouhe ja ohrahiutaleet.Anna turvota 30min.
  2. Kuulota sipuli.
  3. Lisää öljy. sipuli ja juurestaaste sekä mausta maun mukaan.
  4. Mutoile pihveiksi ja paista pannulla tai uunissa.

Lisää myssyfarmin reseptejä täällä.

Couscous


Tämä resepti on sovellettu Safkaa-kirjan ohjeesta.

1. keltainen paprika
1 punainen paprika
1 punasipuli
2 sitruunaa (toisesta mehu, toisesta koristeeksi tarjoiluun)
2 valkosipulinkynttää
1/2 chiliä
4 1/2 dl vettä
1 1/2 tl suolaa
4 dl couscousia
runsas 1 dl oliiviöljyä


  1. Pilko paprikat ja punasipuli kuljoon, puristan yhden sitruunanmehu päälle ja jätä maustumaan.
  2. Laita kattilaan n. 1 rkl oliiviöljyä ja lisää sinne hienonnettu valkosipuli ja chili. Freesaa pieni hetki.
  3. Lisää vesi ja suola. Kiehauta ja anna kiehua pari minuuttia. 
  4. Siirrä kattila pois liedeltä ja kaada couscousit mukaan kattilaan. Sekoita ja anna turvota 5- 10 minuuttia kannen alla.
  5. Sekoita paprikat ja punasipuli sitruunamehuineen. maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
  6. Sekoita joukkoon 1 dl oliiviöljyä ja ripottele halutessasi pinnalle tuoreita yrttejä. 
Tarjoa lampaanlihan tai grilliherkkujen kanssa. Itse nautin tätä piknikillä ja kasvispihvien kanssa.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Seitankiusaus


Monet varmaan näin joulun jälkeen miettivät, mitä tehdä ylijääneelle jouluruualle. Meillä jäi marinoitua seitania yli, joten päätin pyöräyttää seitan kiusauksen.

8 kananmunan kokoista perunaa
marinoitua seitania
kaksi purkkia maustettua ruokakermaa
juustoa päälle
öljyä vuoan voiteluun


  1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
  2. voitele vuoka
  3. pese, kuori ja suikaloi perunat
  4. suikaloi marinoitu seitan
  5. Laita perunat ja seitan vuokaan ja kaada päälle kerma
  6. Halutessasi voit raastaa hiukan juustoa päälle
  7. Paista 50 minuuttia.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kasvislinssikeitto



Puoli kiloa porkkanoita
Kaksi keskikokoista perunaa
Pieni sipuli
1 dl vihreitä linssejä
1 dl punaisia linssejä
maustettua ruokakermaa
vettä
kasviliemikuutio


  1. Pese ja kuori porkkanat, sipuli ja perunat. Pilko ne ja heitä kattilaan,
  2. Mittaa ja huuhtele linssit ja laita kattilaan.
  3. Laita kattilaan vettä sen verran, että ainekset peittyvät.
  4. Lisää kasvisliemikuutio.
  5. Keitä noin 25min.
  6. Lisää maustettu ruokakerma. Itse käytin tällä kertaa mustapekkakermaa.
  7. Ota liedeltä ja soseuta.
  8. Nauti ruisleivän kera. Jos haluat lisää proteiinia, niin laita mukaan raejuustoa.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sitruunainen kikherne-pinaattipasta


1 annos
50g täysjyväpastaa
1/2 rkl öljyä
1/2 pienestä sipulista
2 valkosipulikynttä
1 dl valutettua kikhernettä purkista
1 tl auringonkukansiemeniä
40g pinaatinlehtiä
3 rkl sitruunanmehua
1/2 sitruunan raastettua sitruunan kuorta
suolaa ja pippuria

Lisäksi:
5-6 tuoreen basillikan lehteä
1 1/2rkl kevyttä ranskankermaa


  1. Keitä ja valita pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Kuullota sillä aikaa öljytilkassa sipuli, murskattu valkosipuli, valutetut kikherneet sekä auringonkukansiemenet. 
  3. Kuumenna pari minuuttia ja lisää pinaatti. 
  4. Kääntele sekaisin ja lisää lopuksi valutettu pasta.
  5. Mausta annos sitruunamehulla, sitruunan raastetulla kuorella, suolalla ja mustapippurirouheella.
  6. Nauti silputulla basillikalla ja suolalla maustetun ranskan kerman kera.
Lähde: Me Naiset. Kilot veks! 2014


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Nuudelimättö



  1. Paista öljyssä chiliä, valkosipulia ja sipulia oman maun mukaan
  2. Pilko sekaan kasviksia oman maun mukaan. Esimerkiksi porkkanaa, kesäkurpitsaa ja herkkusieniä.
  3. Lisää proteiininlähde esimerkiksi valkoinen papu. 
  4. Keitä nuudelia kaksi pussillista. Säästä maustepussit myöhemmäksi.
  5. Siivilöi nuudelit ja laita pannulle. Riko mukaan pari kananmunaa.
  6. Nyt on maustamisen aika. Heitä mukaan nuudelimausteet ja soijakastiketta yms. oman maun mukaan. Sekoita.
  7. Parhaimmillaan mättö on, kun annat sen hautua kannen alla jonkin aikaa. 

Munakasrulla

Uunipannullinen

Munakastaikina

4 munaa
3dl maitoa
1dl vehnäjauhoja
3/4 suolaa
1/2 dl öljyä

Täyte

3dl sieniä (tai 150g savukinkkua tai -kalaa)
1 pieni sipuli
1 rkl rasvaa
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
n.2dl maitoa
suolaa
ripaus valkopippuria
1/2 tl paprikajauhetta


  1. Laita leivinpaperi uunipellille ja voitele se kevyesti.
  2. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja lisää muut aineet joukkoon.
  3. Kaada seos uunipellille ja paista 200 asteessa 20-30 minuuttia
  4. Valmista täyte paistumisen aikana: hienonna sipulit ja sienet.
  5. Sulata rasva kattilassa. Kiehauta siinä sipuli ja vehnäjauhot
  6. Lisää neste kahdessa erässä hyvin sekoittaen. 
  7. Lisää sienet ja hauduta n. 5min. välillä hyvin sekoittaen.
  8. Mausta.


  1. Levitä täyte munakkaalle ja kääri kuin kääretorttu
  2. Ripottele päälle juustoraastetta ja laita uuniin kunnes juusto on sulanut. 



Ohje kirjastai Isotalo, Meriluoto, Sippola, Turunen (1989): Tervetuloa! Kotitaloutta 8. - 9. luokille.